Hienosti hihnassa!

Hihnassa maltilla kulkeminen on yksi haastavimmista taidoista koiran oppia, sillä onhan koirille ympäristössä niin paljon kiinnostavia asioita, joiden luokse olisi kiva päästä. Muiden koirien hajumerkkejä nuuskimaan ja yleensä hajulta hajulle eteneminen tapahtuu vauhdilla, mikä tuntuu vetona omistajan kädessä hihnan ollessa kireällä! Vastaantulevia koirien tervehtiminen kiinnostaa, samoin ohikulkevat ihmiset ja myös maassa olevat roskat.

Tällä hihnakäytökseen painottuvalla kurssilla lähdetään vahvistamaan erilaisin harjoituksin taitoja, joilla hihnakäytöksestä saadaan hallitumpaa yhteispeliä.
Maltillinen hihnassa kulkeminen koostuu usean osataidon osaamisesta ja tällä kurssilla harjoittelemme näitä osataitoja, joista harjoittelun kautta muodostuu hihnassa tarvittavien taitojen taitava kokonaisuus.
Harjoittelemme mm. kontaktia omistajaan myös häiriötilanteessa, luopumista ympäristön kiinnostavista asioista, lähellä pysymisen ja ihmisen liikkeen seuraamisen vahvistamista sekä myös tarkempaa seuraamista ihmisen jalan vieressä esimerkiksi koiranohitustilanteen ajan. Harjoittelun yhtenä tarkoituksena on vahvistaa myös muita vaihtoehtoisia toimintatapoja juuri näihin koiranohitustilanteisiin, koirakaverin luokse ryntäämiseen sijaan.


Lue lisää...Lue vähemmän...
Ajanjakso
24.08. - 19.10.25
 
Ajat
sunnuntaisin, 16:00-16:50
 
Sijainti
Hukka Areena, Sipoo
 
Runko
5 käytäntötuntia
 
Hinta
EUR 150.00 (sis. alv. 25.5%)
 
Osamaksut sallittu
kyllä, 2 erää
Eräpäivä Määrä
7 päivää ilmoittautumisesta    75.00 EUR
21.09.2025    75.00 EUR
 
Kouluttaja
 
Osallistujat
maks. 5, paikkoja vielä saatavilla
 
Huomioitavaa
Kurssi pidetään Sipoon Nikkilässä Hukka Areenalla (Susikuja 15, Sipoo).
 
Maksu luontoisetupalveluilla sallittu
ei
 
Koulutuspäivät
24.08.
31.08.
07.09.
14.09.
21.09.
28.09.
05.10.
12.10.
19.10.
 
Kurssiin ilmoittautuaksesi, ilmoita tietosi tai kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tili
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Twitter:in tai Linkedin:in kautta