Pennut   

Pentukurssi on monen koiran ja pennunomistajan ensikosketus yhdessä pennun kanssa harjoitteluun. Pennusta junioriksi-kurssit ovat Taitava pentu-kursseihin verrattuna pidempiä ja kokonaisvaltaisia. 
Taitava pentu-kurssi on napakampi kokonaisuus, jossa arkitaitojen harjoittelu tapahtuu lyhyemmän ajan kuluessa.

Molemmilla kursseilla pyritään vahvistamaan sinun ja pentusi yhteyttä ja yhteistyötä. Opitte yhdessä oppimaan ja sinä löydät oikeat tavat motivoida pentuasi. Kursseilla opetellaan jokaisen koiran tärkeitä taitoja hihnakäytöksestä itsehillintään. Pennusta junioriksi-kurssilla kokeillaan osallistujien toiveiden mukaan myös harrastuslajeja. 
Molemmissa kursseissa on kirjalliset harjoitusohjeet. 

Pentujen lajieskarit ovat oiva väylä aloittaa pennun kanssa eri koiraharrastuslajeihin tutustuminen ja pohjataitojen luominen
Olet jo voinut valita jonkun lajiesta teille sopivaksi tai haluat kokeilla pennun kanssa mikä olisi teidän yhteinen juttu!
Kaikilla näillä kursseilla harjoitukset ovat suunniteltu niin, etteivät ne kuormita kasvavaa pentuasi. Kurssien harjoituksilla opetellaan koiran motivointa ja palkkaamista, sillä nämä osa-alueet pitää olla lajissa kuin lajissa  kohdillaan! Harjoitukset vahvistavat teitä tiiminä ja lajieskarikurssin käytyäsi voit seuraavaksi suunnistaa lajin varsinaisille alkeiskurssille kuten Rally-tokon -tai agilityn alkeisiin. 

Klikkaa alla olevia kuvia, niin pääset lukemaan pennuille suunnattujen kurssien kuvauksia! 

Jos et pääse jollekin kerralle, voit ostaa tai myydä poissaolopaikkoja Elina & Oppivat Tassut – Irtotunnit -ryhmässä Facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/939402994899847