Arjen taidot   

Arkitaituri!   

Arkitaituri! – kohti sujuvaa arkea koiran kanssa

Arkitaituri!-kurssi on pidempikestoinen, syys- tai kevätkauden ajan joka toinen viikko kokoontuva koulutusryhmä, jossa keskitytään vahvistamaan koiran arjessa tärkeitä taitoja rauhassa, perusteellisesti ja käytännönläheisesti.

Tämä kausiryhmä on mainio jatkokurssi Pennusta junioriksi- tai Teinistä taituriksi- kursseille mutta myös kaikille, ketkä haluavat perusteellisesti ja monipuolisesti vahvistaa koiran arkitaitoja. Pitkäkestoinen kausiryhmä tehostaa oppimista, sillä taitoja harjoitellaan useita kertoja kouluttajan tuella ja siten saatte vietyä niitä osaksi yhteistä arkeanne.
Harjoituksia tehdään sään salliessa myös ulkona. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille ilman lähtötaitovaatimuksia.

Ryhmän pääpaino on arkielämän sujuvuuden vahvistamisessa. Harjoittelemme muun muassa kontaktia omistajaan, hihnakäytöstä, ulkoilutilanteita, malttia, odottamista ja luoksetuloa. Kurssilla tehdään lisäksi erilaisia aivojumppa- ja ongelmanratkaisutehtäviä, joiden tarkoituksena on vahvistaa koiran oppimista, oivaltamista ja tehdä koirasta aktiivinen ja innokas osapuoli harjoittelutilanteissa. Harjoitukset kehittävät omistajien koulutustaitoja taitavammiksi ja siten koira oppii jatkossa myös tehokkaammin sille opettavia asioita. 

Kurssilla tutustutaan hieman myös erilaisiin harrastuslajeihin, mutta arjen taidot ovat ykkösenä. Kurssin sisältö elää ja mukautuu osallistujien toiveita huomioidaan ja ne vaikuttavat tuntien sisältöön! 

Jos et pääse jollekin kerralle, voit ostaa tai myydä poissaolopaikkoja Elina & Oppivat Tassut – Irtotunnit -ryhmässä Facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/939402994899847

Tule mukaan rakentamaan sujuvampaa ja rennompaa arkea koirasi kanssa!

elokuu



Maltti kuntoon! Itsehillintä, kontakti ja rauhoittuminen   

Maltti on valttia!
Myös koiramaailmassa!

Tällä kurssilla keskitytään kehittämään koiran itsehillintää ja rauhoittumiskykyä arjen eri tilanteissa. Harjoittelemme esimerkiksi odottamista, luopumista, impulssikontrollia ja rauhoittumista.
Kurssi sopii kaikenikäisille koirille ilman esitaitovaatimuksia. Erityisen hyödyllinen se on koirille, joilla on taipumusta sähläämiseen, haukkumiseen, malttamattomuuteen tai vaikeuksia keskittyä. Tavoitteena on luoda arjesta sujuvampaa ja vahvistaa koiran taitoa säädellä omaa käytöstään. 

Tule mukaan rakentamaan koirasi kanssa parempaa rauhaa ja hallintaa teidän yhteiselämään!

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.

Hienosti hihnassa!   

Hihnassa maltilla kulkeminen on yksi haastavimmista taidoista koiran oppia! Mistähän syystä näin on?  Isoin syy piilee ympäristössä, jossa koiran kanssa elämme. Siellä on paljon kiinnostavia asioita, joiden luokse koirasta olisi kiva päästä.
Nämä asiat saavat koirasi ryntäilemään, pomppimaan ja vetämään innostuksissaan niitä kohti eli käyttäytymään ei-toivotusti meidän ihmisten näkökulmasta.

Tällä kurssilla koiralle opetetaan millä tavoin ja nykyistä maltillisemmin toimimalla koira pääsee jatkossa näiden kivojen ja palkitsevien asioiden luokse. Tarkoitus on siis selventää koiralle miten toimimalla ja käyttäytymällä se saavuttaa haluamiaan asioita.

Lähdemme myös vahvistamaan muita hihnakäytöksen kannalta tärkeitä taitoja ja toimintoja. Näitä ovat mm. lähelläsi pysyminen seuraaminen, paikallapysyminen ja omaehtoinen rauhallinen suhtautuminen ympäristöön. Harjoittelun kautta lujittuu myös teidän keskinäinen kontakti sinun ja koirasi välillä. Vahvistamalla vaihtoehtoisia taitoja voidaan niistä rakentaa työkaluja, joita voit hyödyntää tarvittaessa. Kaiken tämä lisäksi matkalla sujuvaa hihnakäytöstä pohdimme yhdessä miten kunkin kurssille osallistuvan koiran lajityypillisten tarpeiden täyttyminen vaikuttaa myös hihnakävelyyn. Näitä tarpeita voivat olla esimerkiksi leikkihetket lajitovereiden kanssa ja mahdollisuus juosta vapaana. Hihnassa ulkoiluun vaikuttaa siis monet asiat, ei vain ne mitkä tapahtuvat ulkoillessa. 

Tämä kurssi ei pelkästään opeta koirallesi hihnakäytöksen taitoja, vaan opettaa myös omistajalle miten hänen koiransa oppii, mitkä asiat siihen vaikuttavat ja millä oppimiseen vaikutetaan! 

Jos et pääse jollekin kerralle, voit ostaa tai myydä poissaolopaikkoja Elina & Oppivat Tassut – Irtotunnit -ryhmässä Facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/939402994899847

Tervetuloa mukaan vahvistamaan ulkoilutaitoja, sujuvia ohituksia ja yhteispeliä koirasi kanssa! 

elokuu


Arkitottelevaisuuskurssit   

Oletko kenties käynyt koirasi kanssa pentu-, nuorten koirien tai arkitottelevaisuuskursseilla? Kurssi on saattanut olla aivan hiljattain – tai ehkä siitä on jo pidempi aika. Tuntuuko siltä, että kurssilla opitut taidot eivät ole siirtyneet sujuvasti käytännön arkeen? Tai kaipaisitteko vain kertausta ja varmuutta arjen taitoihin?

Arkitottelevaisuuskursseille voit osallistua myös, jos olet harjoitellut koirasi kanssa itsenäisesti ainakin jonkin verran ja haluat nyt vahvistaa taitoja ohjatusti. Kurssit sopivat siis sekä aiemmin kursseilla käyneille että omatoimisesti harjoitelleille koirakoille.
Harjoittelemme keskeisiä arjen taitoja:
– kontaktia omistajaan
– paikallapysymistä
– luoksetuloa
– toisten koirien ohittamista
– hihnakävelyä hallitusti

Harjoitukset tukevat myös koiran itsehillinnän kehittymistä. Lisäksi osallistujat voivat esittää omia toiveitaan kurssin sisällöksi.
Kurssien pituudet vaihtelevat. 

Jos et pääse jollekin kerralle, voit ostaa tai myydä poissaolopaikkoja Elina & Oppivat Tassut – Irtotunnit -ryhmässä Facebookissa:
https://www.facebook.com/groups/939402994899847
heinäkuu



Pentujen luoksetulon ja hihnataitojen kurssi   

Onko koirasi luoksetulo arjessa epävarmaa? Koiraa kiinnostaa muut asiat enemmän, kun pyydät koiraa luoksesi. Koirasi juoksee korvat lerpattaen naapurin pihaan, kun pitäisi tulla sisälle. Luoksetulo ei vaan toimi tai toimii, jos koiran lähellä ei ole mitään sitä kiinnostavaa. Tällä kurssilla lähdetään korjaamaan asiaa!

Pennulle ja nuorelle koiralle on helpompi lähteä kouluttamaan hihnassa maltilla kulkemista niin, että yhteiset ulkoilut olisivat molemmille miellyttäviä. Tällä kolmen kerran kurssilla kouluttajan avulla lähdetään muuttamaan koirasi halua valita tulla sinun luoksesi ja tehdä tämä luoksetulo kannattavaksi! Aloitamme kurssilla hihnakävelyn harjoittelun aivan alusta. Vaikeutamme harjoituksia koirakoiden tason mukaan. Kurssi sopii erityisen hyvin alle vuoden ikäisille pennuille, joiden kanssa vasta opetellaan hihnassa kävelemistä.
Koiraa varten tarvitset pannan tai valjaat, hihnan (ei kelatalutin), vettä ja kupin. Ota mukaan PALJON koirasi lempinameja!
Tällä tunnilla koirat harjoittelevat samaan aikaan.
Kurssilla saat kirjalliset ohjeet harjoitteluun, joihin voit aina palata kurssin aikana ja jälkeen.

Tällä hetkellä ei alkavia kursseja. Klikkaa otsikossa olevaa kirjanmerkkiä tilataksesi ilmoitukset kun uusia kursseja on saatavilla.